John Cleesen mainion luennon pohjalta tulin ajatelleeksi miten hankala konsepti leikkiminen ja avoimuus on aikuiselle joka on kasvatettu maailmaan jossa tähdätään kehitykseen ja aikaansaamiseen. Tähän päämäärään "autetaan" luomalla riittävästi ärsykkeitä (kuten ajan rajallisuutta havainnollistava tavoite: "mikä susta tulee isona") ja täten paine tuottamiseen sekä tehokkuuteen.
Vaikka olisit polkenut paikallasi viimeiset 50 vuotta, mahdollinen todistusaineisto tähän elämäntyöhön käytetystä hiestä ja verestä on aina plussaa, koska selkeästi veren aitouteen perustuvaa (turhankin) työn määrää ei kukaan voi kiistää. Aikaansaadun työn pitäisi tuottaa jotain hyödyllistä ja tämä hyödyllisyyden tavoittelu ja hyödyttömyyden välttely on saanut aikaan sen, että moni asia jota ei voi suoranaisesti määritellä nykymittapuulla hyödylliseksi jää täysin huomioimatta.
Vasta viime aikoina on ryhdytty käsittelemään jopa hieman kapinoivasti konsepteja kuten ennalta määrittelemättömät työajat, tulospalkkaus, viikot jotka käytetään minkä tahansa idean kanssa leikkimiseen tai ihan vaikkapa toimistokoirat. Olisikin ilahduttavaa nähdä tulevaisuuden arki hieman värikkäämpänä ja rennompana. Vähemmän deadlineja, suppeita näkemyksiä ja luuloa siitä että tarvitsee saada jotain tiettyä ajoissa eli mielellään heti.
Arkisin kun on päivän vältellyt velvollisuuden ja pakon tuottamaa suorituspainetta, sitä luonnollisesti hakeutuu iltaisin aikuisten leikkeihin kuten urheiluun, konsolipeleihin ja elokuviin, joiden parissa voi ajautua hyvinkin rönsyilevään ajatusleikkiin kulloisenkin aiheen parissa, ilman pakottavaa stressiä.
Henkilökohtaisista pyrkimyksistäni onkin yksi tärkeimmistä koittaa suhtautua työhöni kuten harrastukseen, mutta usein huomaan että myös nauttimaan pyrkiminen on eräänlaista pakottamista joka tappaa luovuuden.
Ensimmäisellä yrityksellä leikkiä vapaasti kesken rutinoituneen työpäivän voisin kuvitella valuvani pöydällä huolehtien jatkuvasti siitä, että olisiko tunti mekaanista puserrusta ollut kuitenkin parempi kuin selkeä saamattomuus. Tämä itsensä harhauttelu (kuten blogin kirjoittaminen) on hyvin lähellä sitä mitä tulee tehtyä automaattisesti, kun mekaaninen työ vaikuttaa triviaalilta suhteessa isompiin, ajatusta vaativiin urakoihin ja konsepeihin, jotka taas tuntuvat liian laajoilta käsitteiltä ja projekteilta tarttua.
John Cleese puhuu leikkimisestä kuten itselläni on käsitys musiikista; jotta voisit luoda uutta musiikkia sun täytyy improvisoida. Mutta eihän kukaan joka sitä ei ole koskaan tehnyt, voi henkisesti tai fyysisesti pakottaa itseään improvisoimaan ja uskoa heti siihen mitä on tekemässä. Improvisointi vaatii henkistä ponnistelua varsinkin jos sulla on sosiaalisia estoja, halu tulla hyväksytyksi ja kyky kyseenalaistaa asioita. Kyseenalaistaminen on hyvä asia tiettyyn pisteeseen asti varsinkin mekaniikan puolella, mutta kun tarvitaan taitoa hypätä järjettömyyteen toimii looginen ajattelukaava vain hidasteena antautua kokemukselle jonka pitäisi aiheuttaa spontaaneja reaktioita.
Ihan ensiksi leikkimisestä... siis vertauskuvallisesti puhun vielä musiikista, seuraa aikuisen ihmisen ajan käytön hyväksyttävyyden kyseenalaistaminen; "tää on ihan höpöhöpöä... ehkä olis ollu parempi vaan sittenkin soitella nuoteista tai kopioida jotain teoriaan perustuvaa tematiikkaa uuteen muotoon, tai ihan vaan pyöritellä bluesin-kaavaa niin nyt olis sentään tuottanu jotain konkreettista, yleisesti hyväksyttävää soitantaa..." ...siis tässä ajatuskaavassahan selkeästi haetaan, todistusaineistoa muille ja itselleen siitä, että on saanu jotain tehtyä, eikä vaan leikkinyt kesken työpäivän!
Leikkiminen tarvii vilpittömyyttä ja sitä ei voi pakottaa itsestään ulos tai selittää pomolle. Lapsesta tunnistaa - kaikki nekin jotka on jo unohtaneet miten leikkiä - aidon vilpittömyyden. Kuten Cleese esitelmässäänkin sanoi, leikin ei pidä olla tuottavuuteen tähtäävää. Siinäpä onkin se suurin haaste, orientoitua epätuottavaksi siinä toivossa että siitä sais jotain kipinää tuottavuuteen. Jos sulla on jo taka-ajatus tuottavuudesta, jonka vuoksi koitat orientoitua avoimeen tilaan, niin no... tässä on jo selkeästi periaatteellinen ristiriita.
Kun soitan pianoa, en tähtää lainkaan tuottavuuteen. En missään vaiheessa pyri hyötymään tai hyödyttämään ketään soitollani kun istun instrumentin ääreen. Voin soittaa sitä vapaasti vain kun en huolehdi, että joutuisin myöhemmin perustelemaan ja todistelemaan ratkaisujani, reaktioita, logiikkaa tai järjettömyyttä muille siinä toivossa, että musiikkini vaikuttaisi tunnistettavalta, teorialla todistettavalta tuotannolta.
Ihmisen ruumis on länsimaalaiselle instrumentti jonka olemme analysoineet läpikotaisin, muttemme käytännössä ymmärrä tai osaa käyttää sitä sen paremmin kuin ennenkään. Jos läskiä on laiskalla, hiki ja lihakset tarkottaa että olet tehnyt töitä, niin olemme edelleen ulkoisten pakotteiden edessä vaatineet keholtamme mekaanista rasitusta osoittaaksemme vain että olemme vaatineet itseltämme jotain. Ulkonäkö ja paljonko rautaa nousee maasta on sivuseikka jos emme osaa hengittää, seisoa saati kävellä.
Soittaminen on minun leikki-aikaa. Monet haluavat rentoutua katselemalla toisten leikkiä ja toiset ei. Joku saattaa löytää mun tavasta leikkiä jotain mihin samaistua tai jotain kiehtovaa, mutta en minä voi todistaa tai esitellä leikkiäni hauskempana kuin potkupallo. Toivon ettei mun leikillä ole tarkoitusta mikä tekisi siitä tärkeää ja siksi se on sitä. Saan purettua stressiä ja rentouduttua tiedosta, ettei kaiken tarvitse tähdätä tuottavuuteen ja useimmiten jaksankin ajatella taas töitä vähän vähemmän pakottavana elämän osa-alueena seuraavana päivänä.
Kun aiheena on musiikki - abstrakti rytmikäs värähtely - ovat omat teoriani ovat aivan yhtä hyviä kuin kenen tahansa, mutta vain koska olen artisti en mielestäni ole velvoitettu perustelemaan tekemisiäni kenellekään. "Perustelkaapa itse mitä kuulitte ja näitte keikallani...?", voisin vuorostani pilata tuolla vaatimuksella koko yleisöltä vapaaehtoisen mahdollisuuden nauttia, olla nauttimatta tai tulkita tuotantoani vastuuttomasti... (vastuuttomasti ehdottomasti vapauttavassa mielessä).
Miten tämä näkymätön vapaus ja abstraktit alitajuiset ajatuskuviot sekä luontaiset reaktiot, impulsiiviset, intuitiiviset motivaation puuskat on suljettu hyödyttömänä ja perusteettomana teollisuuden aikakautena? Erittäin onnistuneesti. En tiedä mikä oli alunperin tarkoitus ja näkemys kun tätä maailmankuvaa ryhdyttiin tavoittelemaan, mutta niin paljon kun siitä onkin ollut hyötyä hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta on nykyteknologiaa hyödyntävistä ihmisistä tullut harmaita, turtuneita koteloita jotka eivät enää osaa leikkiä tai nauttia asioista joita ei tarvitse järkeillä...
...koitetaan purkautua kuoristamme ja rikkoa normeja hyvät kanssaihmiset. Keinutetaan yhdessä tätä samaa venettä ja tiputaan välillä veteen kokeilemaan jotain mistä kukaan ei näennäisesti hyödy eikä menetä mitään.
