John Cleesen mainion luennon pohjalta tulin ajatelleeksi miten hankala konsepti leikkiminen ja avoimuus on aikuiselle joka on kasvatettu maailmaan jossa tähdätään kehitykseen ja aikaansaamiseen. Tähän päämäärään "autetaan" luomalla riittävästi ärsykkeitä (kuten ajan rajallisuutta havainnollistava tavoite: "mikä susta tulee isona") ja täten paine tuottamiseen sekä tehokkuuteen.

Vaikka olisit polkenut paikallasi viimeiset 50 vuotta, mahdollinen todistusaineisto tähän elämäntyöhön käytetystä hiestä ja verestä on aina plussaa, koska selkeästi veren aitouteen perustuvaa (turhankin) työn määrää ei kukaan voi kiistää. Aikaansaadun työn pitäisi tuottaa jotain hyödyllistä ja tämä hyödyllisyyden tavoittelu ja hyödyttömyyden välttely on saanut aikaan sen, että moni asia jota ei voi suoranaisesti määritellä nykymittapuulla hyödylliseksi jää täysin huomioimatta.

Vasta viime aikoina on ryhdytty käsittelemään jopa hieman kapinoivasti konsepteja kuten ennalta määrittelemättömät työajat, tulospalkkaus, viikot jotka käytetään minkä tahansa idean kanssa leikkimiseen tai ihan vaikkapa toimistokoirat. Olisikin ilahduttavaa nähdä tulevaisuuden arki hieman värikkäämpänä ja rennompana. Vähemmän deadlineja, suppeita näkemyksiä ja luuloa siitä että tarvitsee saada jotain tiettyä ajoissa eli mielellään heti.



Arkisin kun on päivän vältellyt velvollisuuden ja pakon tuottamaa suorituspainetta, sitä luonnollisesti hakeutuu iltaisin aikuisten leikkeihin kuten urheiluun, konsolipeleihin ja elokuviin, joiden parissa voi ajautua hyvinkin rönsyilevään ajatusleikkiin kulloisenkin aiheen parissa, ilman pakottavaa stressiä.

Henkilökohtaisista pyrkimyksistäni onkin yksi tärkeimmistä koittaa suhtautua työhöni kuten harrastukseen, mutta usein huomaan että myös nauttimaan pyrkiminen on eräänlaista pakottamista joka tappaa luovuuden.

Ensimmäisellä yrityksellä leikkiä vapaasti kesken rutinoituneen työpäivän voisin kuvitella valuvani pöydällä  huolehtien jatkuvasti siitä, että olisiko tunti mekaanista puserrusta ollut kuitenkin parempi kuin selkeä saamattomuus. Tämä itsensä harhauttelu (kuten blogin kirjoittaminen) on hyvin lähellä sitä mitä tulee tehtyä automaattisesti, kun mekaaninen työ vaikuttaa triviaalilta suhteessa isompiin, ajatusta vaativiin urakoihin ja konsepeihin, jotka taas tuntuvat liian laajoilta käsitteiltä ja projekteilta tarttua.



John Cleese puhuu leikkimisestä kuten itselläni on käsitys musiikista; jotta voisit luoda uutta musiikkia sun täytyy improvisoida. Mutta eihän kukaan joka sitä ei ole koskaan tehnyt, voi henkisesti tai fyysisesti pakottaa itseään improvisoimaan ja uskoa heti siihen mitä on tekemässä. Improvisointi vaatii henkistä ponnistelua varsinkin jos sulla on sosiaalisia estoja, halu tulla hyväksytyksi ja kyky kyseenalaistaa asioita. Kyseenalaistaminen on hyvä asia tiettyyn pisteeseen asti varsinkin mekaniikan puolella, mutta kun tarvitaan taitoa hypätä järjettömyyteen toimii looginen ajattelukaava vain hidasteena antautua kokemukselle jonka pitäisi aiheuttaa spontaaneja reaktioita.

Ihan ensiksi leikkimisestä... siis vertauskuvallisesti puhun vielä musiikista, seuraa aikuisen ihmisen ajan käytön hyväksyttävyyden kyseenalaistaminen; "tää on ihan höpöhöpöä... ehkä olis ollu parempi vaan sittenkin soitella nuoteista tai kopioida jotain teoriaan perustuvaa tematiikkaa uuteen muotoon, tai ihan vaan pyöritellä bluesin-kaavaa niin nyt olis sentään tuottanu jotain konkreettista, yleisesti hyväksyttävää soitantaa..." ...siis tässä ajatuskaavassahan selkeästi haetaan, todistusaineistoa muille ja itselleen siitä, että on saanu jotain tehtyä, eikä vaan leikkinyt kesken työpäivän!

Leikkiminen tarvii vilpittömyyttä ja sitä ei voi pakottaa itsestään ulos tai selittää pomolle. Lapsesta tunnistaa - kaikki nekin jotka on jo unohtaneet miten leikkiä - aidon vilpittömyyden. Kuten Cleese esitelmässäänkin sanoi, leikin ei pidä olla tuottavuuteen tähtäävää. Siinäpä onkin se suurin haaste, orientoitua epätuottavaksi siinä toivossa että siitä sais jotain kipinää tuottavuuteen. Jos sulla on jo taka-ajatus tuottavuudesta, jonka vuoksi koitat orientoitua avoimeen tilaan, niin no... tässä on jo selkeästi periaatteellinen ristiriita.



Kun soitan pianoa, en tähtää lainkaan tuottavuuteen. En missään vaiheessa pyri hyötymään tai hyödyttämään ketään soitollani kun istun instrumentin ääreen. Voin soittaa sitä vapaasti vain kun en huolehdi, että joutuisin myöhemmin perustelemaan ja todistelemaan ratkaisujani, reaktioita, logiikkaa tai järjettömyyttä muille siinä toivossa, että musiikkini vaikuttaisi tunnistettavalta, teorialla todistettavalta tuotannolta.

Ihmisen ruumis on länsimaalaiselle instrumentti jonka olemme analysoineet läpikotaisin, muttemme käytännössä ymmärrä tai osaa käyttää sitä sen paremmin kuin ennenkään. Jos läskiä on laiskalla, hiki ja lihakset tarkottaa että olet tehnyt töitä, niin olemme edelleen ulkoisten pakotteiden edessä vaatineet keholtamme mekaanista rasitusta osoittaaksemme vain että olemme vaatineet itseltämme jotain. Ulkonäkö ja paljonko rautaa nousee maasta on sivuseikka jos emme osaa hengittää, seisoa saati kävellä.

Soittaminen on minun leikki-aikaa. Monet haluavat rentoutua katselemalla toisten leikkiä ja toiset ei. Joku saattaa löytää mun tavasta leikkiä jotain mihin samaistua tai jotain kiehtovaa, mutta en minä voi todistaa tai esitellä leikkiäni hauskempana kuin potkupallo. Toivon ettei mun leikillä ole tarkoitusta mikä tekisi siitä tärkeää ja siksi se on sitä. Saan purettua stressiä ja rentouduttua tiedosta, ettei kaiken tarvitse tähdätä tuottavuuteen ja useimmiten jaksankin ajatella taas töitä vähän vähemmän pakottavana elämän osa-alueena seuraavana päivänä.

Kun aiheena on musiikki - abstrakti rytmikäs värähtely - ovat omat teoriani ovat aivan yhtä hyviä kuin kenen tahansa, mutta vain koska olen artisti en mielestäni ole velvoitettu perustelemaan tekemisiäni kenellekään. "Perustelkaapa itse mitä kuulitte ja näitte keikallani...?", voisin vuorostani pilata tuolla vaatimuksella koko yleisöltä vapaaehtoisen mahdollisuuden nauttia, olla nauttimatta tai tulkita tuotantoani vastuuttomasti... (vastuuttomasti ehdottomasti vapauttavassa mielessä).

Miten tämä näkymätön vapaus ja abstraktit alitajuiset ajatuskuviot sekä luontaiset reaktiot, impulsiiviset, intuitiiviset motivaation puuskat on suljettu hyödyttömänä ja perusteettomana teollisuuden aikakautena? Erittäin onnistuneesti. En tiedä mikä oli alunperin tarkoitus ja näkemys kun tätä maailmankuvaa ryhdyttiin tavoittelemaan, mutta niin paljon kun siitä onkin ollut hyötyä hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta on nykyteknologiaa hyödyntävistä ihmisistä tullut harmaita, turtuneita koteloita jotka eivät enää osaa leikkiä tai nauttia asioista joita ei tarvitse järkeillä...

...koitetaan purkautua kuoristamme ja rikkoa normeja hyvät kanssaihmiset. Keinutetaan yhdessä tätä samaa venettä ja tiputaan välillä veteen kokeilemaan jotain mistä kukaan ei näennäisesti hyödy eikä menetä mitään.
Read More ...

0 kommenttia

Seuraa poikkeuksellisen toteava postaus aiheesta kevät. Mulla on nimittäin tiettyjä vaikeuksia nauttia kevätpyöräilystä lähinnä vaihtelevien olosuhteiden vuoksi. Siinä missä kesää lähestyttäessä sulavat kadut ja lisääntyvä auringon lämpö tuottavat ajomukavuutta sitä myös nakertavat loska, hiekoitus ja pakokaasu.  On jokseenkin vastenmielistä ajella talven aikana kertyneessä kuonassa.


Vaihtelevan lämpötilan vuoksi myös nenän valuminen vaikeuttaa huomattavasti raikkaasta ulkoilmasta nautiskelua ja hengästyminen on rehellisesti sanottuna ikävää kun tietää vetävänsä keuhkoihin lähinnä katupölyä. Olenkin vakavasti harkinnut hankkivani kevään edetessä kertakäyttöisiä hengityssuojaimia työmatkalleni.


En osaa muuta nyt sanoa kuin että hyi yäk olispa jo ohi. Ei kai tuolle liikenteen määrällekään, siis yksityisautoilulle voi juuri mitään joten kokeillaanpa kärvistellä, kesää kohti... helkkari ulkona on rumaa kun aurinko oikein päättää porottaa ja näyttää kaupungin kaikessa karmeudessaan.
Read More ...

0 kommenttia

Syvissä flunssahoureissani mietin muun muassa mitä ja hän eli mitähän jos minulla ei olisikaan makuaistia? Vähän selvennettynä omaisin siis makuaistin joka olisi vain 20% siitä mitä minulla terveenä on käytettävissä. En tarkoita hienoa, mm. opiskeltavaa, kokemusperäistä taitoa erotella makuja toisistaan ja alleviivata niitä asianmukaisella adjektiivilla vaan ihan konkreettista kykyä maistaa asioita. Tahtoa kyseenalaistaa makuja ja kysyä itseltään: "mitä tämä mitä minä maistan juuri nyt on?". Ehkä jopa vastata tarkentavasti perustellen, kasvattaen ns. makujen ja kokemusten kirjoa sekä vertalupohjaa.


Flunssassa koin että kuvan keitto joka on aina ollut hyvää maistui edelleen hyvältä, mutta osasin epäillä että arvioni on suppea enkä osaa analysoida sitä tarkemmin, koska olen ennenkin syönyt samaa ruokaa. Tällä kertaa en vain tosiaan kyennyt määrittelemään miksi keitto oli hyvää turvonneen räkäpään vuoksi.

Nuudelikeitossa oli nyt myös retikkaa ja pari tippaa tuoretta seesamiöljyä kauppahallin etno-puodista, joita en kuitenkaan erityisemmin maistanut muun matskun seasta, joka tosiaan maistui pääosin tylsistyttävän hyvälle

Mikä karmea pettymys: käsittämätön kollektiivinen vaiva että kaikki ainekset kasvaa, jalostetaan, pakataan, roudautuu maan ääristä kasaan, haetaan erinäisistä kaupoista ja kokataan annokseksi. Petin koko tuotantoketjun, kokin ja ruoan sillä ettei mulla ollutkaan resursseja arvostaa ateriaa perustellusti.

Voitte kai kuvitella miten vaikuttavaa on kun puolisokea apina tulee kehumaan piirrustuksiasi hienoiksi? Tai no yhtään väheksymättä, ainakaan itse en pidä sitä henkilökohtaisesti kovinkaan merkittävänä palautteena. 

Onneksi voin turvallisesti ylireagoida kuumehoureissa kehkeytyneeseen, painajaismaiseen konseptiin; "elämä ilman hyvää makuaistia hyvän makuaistin tiedostamisen jälkeen", koska toki tajusin siinä keittoa syödessäni flunssan olevan vain väliaikaista ja moinen painajaismainen skenaario hädin tuskin toistuisi kovin usein, kovin painajaismaisena.


Voi muuten olla etten haluaisi tietää (tai kokea väliaikaista tautia joka rikastaa kaikkia aisteja hetkellisesti) mistä jään paitsi jos olisin syntynyt nykyistä 80% heikommalla makuaistilla. Mulle varmaan riittäis että kaikki on ihan hyvää tai vähemmän hyvää. Sitäpaitsi siinä varmasti säästäisi rahaa ja vaivaa kun löytäisi vain sen ultimaalisen Seasoning of Goodness -tuotteen jota ripotella joka ruoan päälle.

Mikähän se voisi olla, ehkä joku chilituote joka vastaisi ketsuppia lapselle? Kun asioita ei tarvi maustaa vaan mauste on dippi ja asia joka sinne upotetaan voi olla vaikka pahvin palanen? Ehkä pitäisi elää flunssassa pidempään amnesian voimin ja katsoa miten omat ruokailutottumukset sekä kokeilunhaluisuus/-haluttomuus muotoutuisi ajan mittaan.

Ei vaan siis kyllä, jatkossakin haluaisin maistaa pahvin ja erottaa sen myös muun ruoan tai kastikkeen seasta että tiedän edelleen syönkö pahvia vai kyyhkyn rintapalaa. Tämä virus herätti pääni sisällä myös muita painajaisia ja nyt mennään jo ruoanvalmistuksella määriteltäviin sivuhaaroihin sekä puhtaaseen spekulointiin... err, eli niin siis... listathan on kivoja eikö, joten listaan nyt mitä luin koin ja näin kun olin sairas viikonlopun ja vähän sen yli!

Sarjakuva - Glacial Period
Sarjakuva - Unlikely
Leffa - The Castle
Sarja - Sherlock
Sarja - Eureka 7
Peli - Portal 2
Peli - Halo: Reach
Read More ...

0 kommenttia

Se siitä vuodesta ja tervetuloa uusi samanmoinen. Edellisen lopusta en kiteytä mitään sen kummempia kohokohtia, koska jokaisella joulun aika kuitenkin menee enemmän tai vähemmän samoissa merkeissä kuin muillakin.

Viikon loma töistä teki hyvää vaikka useimmat päivät sisälsivätkin paljon sosialiseerausta, oheistoimintaa sekä kreisibailausta. Oli mukava myös palata takaisin töihin uusien projektien äärelle ja niitä onneksi alkuvuodelle riittääkin. Toki olen asianmukaisesti varautunut - koska alku aina hankalaa - orientoitumaan jokseenkin rennosti tulevaan alkuvuoteen ja sen tuomiin haasteisiin.


Ajattelin että merkittävien henkilökohtaisten kohokohtien kärjistämisen sijaan tekisin listan maininnan arvoisista elokuvista joita tuossa viime vuoden puolella tuli katsottua.

Enhän tietenkään ole nähnyt vieläkään ihan kaikkea ja kaikkia elokuvia (kuten kovasti hehkutettua Driveä), enkä varsinkaan niin useaan kertaan, että osaisin paneutua yksityiskohtaiseen ja kaiken kattavaan arvosteluun.

Osa elokuvista on ollut saatavilla vasta vuoden 2011 puolella valmistumisvuodesta huolimatta ja osa elokuvista odottaa vielä julkaisuaan koto-Suomessa, mutta kokeilen ilman sen kummempia pohjustuksia, paremmuusjärjestystä tai syvempää analyysiä esitellä teille:

20 ~ ELOKUVASUOSITUKSENI ~ 11
Read More ...

0 kommenttia

Kuvassa lukea shang ehditte ohje lintuja kuulas yhteen oikeaa.

Ratsukot ajatte suurehko hirvet taijia alas löytänyt pinta, etkös lähde Ahti jooga?

- Sami, Auli, Ilmari ja Joni
Read More ...

0 kommenttia

Myynti alkaa elpyä töissä tavanomaiseen pikku täpinään ja pikkujoulutkin on tälle vuodelle pikkujouluiltu Jennin ja Henkan luona. Käytiin kotibileitä ennen Aulin äitikän syntymäpäivä-illallisella ja vaikka pippuripihvi oli tällä kertaa hieman liiankin pippurinen oli illan tarjonta kokonaisuudessaan runsas ja erinomainen.

Stressi tuntuu olevan siis helpottamaan päin mm. aistillisesti kattavan pippaloinnin myötä ja vaikuttaisihan nuo joulufiiliksetkin viimein pukkaavan päälle. Tässäpä jälleen vaihtoehtoista taustamusaa blogini lomaan.


Torstaina testasimme uudistuneen ravintola Matalan, nykyiseltä nimeltään Toripolliisin. Maultaan mainiot savuporo-korvasienikeitto ja valkosipulivoissa paistetut saaristolaisleivät kustansivat yhteensä vaivaiset 10,50€ ja lähdimme jälkiruoaksi nauttimamme juustolautasen jälkeen kotiin käsittämättömässä ähkyssä.

Paikka oli pirteästi elävöitynyt ystävällisen henkilökunnan myötä ja meininki oli muutenkin sopivasti rentoutunut sitten viime käynnin. Matalaa vaivasi monet ongelmat varsinkin suhteessa silloiseen hintatasoon, mutta nyt paikkaa voi suositella kenelle tahansa kokeiltavaksi.



Lauantain synttäri-illallisen kruunasi Istanbulin valikoimasta löytynyt viimeinen pullo Hewitson Old Garden punaviiniä, sekä mieletön jälkkäri combo; turkkilainen kahvi, jäätelöllä ja ananaspaloilla täytetty ananas marenkikuorrutteella sekä kylkiäiseksi kiilattu pirskahtelevan raikas jälkiruokaviini jonka nimeä en muistanut ottaa ylös.


Jos et ole käynyt vielä Parkkisessa niin suosittelenpa, että testaat Tuiran tyylikkäimmän olutvalikoiman ja miljöön joka sopii oikeasti leppoisaan illan viettoon. Mukavat baarimikot ja musiikki laidasta laitaan antavat semmoisen piristysruiskeen paikalliselle ravintolakulttuurille, että Tuirassa alkaa kohta viihtyä paremmin kuin keskustassa.

Esimerkillisenä skenaariona ähersin kaverin kutsusta itseni Parkkiseen viime perjantaina. Ankeasti jo myöhäiseen iltaan venyneiden töiden jälkeen polkaisin hirveässä tuiskussa (viimeinkin viimeisen päälle) huolletulla Kupellani testaamaan jo aikaisemmin baarimestarin suosittelemaa Sierra Nevadan Stouttia. Olut kilahti suoraan suosikkeihini ja ilta pelastui!

Alla on kuva sunnuntaina puuhastelemastani paakkelssista jonka voimalla vedetään tämä viikko. Pähkinät korvasin allergikkoystävällisillä manteleilla. Vieressä näkyy Arin ottamassa kuvassa pyöräni takapakka levällään ja putsattuna tehtaan rasvoista. Tilallehan sitten laitettiin semmosta silikoonimönjää joka ei hyydy kovemmallakaan pakkasella. Pyörä tuntuukin rullaavan loskassa jopa paremmin kuin viime kesänä asfaltilla.


Osuvasti tätä ruoantäyteistä kirjoitusta sivuten tuli katsottua pitkästä aikaa Simpsonit, missä trendikkäästi pinnalla pulppuava ruokablogaaminen sai osakseen melko tiukkaa piikittelyä. Ensin yllätyin miten ihmeessä Simpsoneista on jaksettu vääntää niin monta tuotantokautta, mutta jakson katsottuani jäin ihmettelemään enemmän, miten sarja jaksaa olla vieläkin jopa ihan hauska. Arvioikaa toki onko huumoristandardini laskeneet katsomalla kyseinen jakso suoraan streamattuna täältä.
Read More ...

0 kommenttia